Earth Hour -sähkönkulutus 2013

Viime vuonna koitin arvuutella, kumpi Suomen sähkönkulutuksen kaavioista kuvasi earth hour -lauantainta ja kumpi edellistä. Earth hour oli se korkeammalla oleva kulutus.

Kannattaa myös tutustua Earth hour -spesiaaliin viime vuodelta. Lisäksi oikein suositeltavaa lisälukemista on:

Slate: Earth Hour Is a Colossal Waste of Time—and Energy

Kaivoin heti tämän vuoden Earth hour -kulutukse Fingridin sivuilta. Nämä eivät ole arvioita vaan todellinen kulutus.

Fingridin tilastoista ei täysin ilmene, onko tunnin sähkönkulutus edeltävän tunnin, seuraavan tunnin vai sen hetken kulutus. Todennäköisesti se on tuosta tunnista alkavan tunnin kulutus (siitä päätellen, että kello 21 tieto ilmestyi verkkoon 22.08). Siis Suomen sähkön kulutus Earth hour -tapahtuman aikana 20.30 – 21.30 oli:



Ei voi olla ajattelematta, että Earth hour on valittu puoliksi tunneiksi, että vertailu olisi mahdollisimman vaikeaa. Puolen tunnin kulutustietoja ei Suomestakaan tunnu julkisesti mistään saavan.

Koko vuorokauden sähkön kulutus Suomessa oli:

Ero näyttää melko samalta, mutta Earth Hour 20.00 näyttää tekevän pienen nypyn ylöspäin.

Että näkisimme tämän hieman paremmin, kerromme kummankin kertoimella, joka antaa kulutukselle kello 0:00 kertoimen 1. Tämä todennäköisesti on vähennyslaskua parempi käsittelemään lämpötilan eroista johtuvat kulutuserot.

Illan kulutus menee siististi päällekäin – lukuunottamatta Earth Hour -tunnin 20 selvää kulutuksen lisäystä.

Tunnin 20 kertoimet ovat 1,001 ja 1,018. Earth hour -kulutus oli suhteessa 2% suurempi.

Tunnin 21 kertoimet ovat 0,973 ja 0,974. Earth hour -kulutus oli suhteessa suurempi, mutta ero on rehellisyyden nimessä hirvittävän pieni.

En kokeillut eroa vähennyslaskulla, mutta tulos lienee sama.

Joka väittää, että Earth hour laski Suomen sähkönkulutusta valehtelee kyllä niin, että korvat heiluvat ja nenä kasvaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *