Ruotsin sähkön hinta noussut koko helmikuun

Pohjois-Ruotsin sähkön hinta helmikuussa 2016
Pohjois-Ruotsin sähkön hinta helmikuussa 2016

Ruotsin sähkön hinta on Suomeen verrattuna ollut aina erittäin tasainen. Helmikuussa tilanne on ollut toinen. Suomen sähkön hinta on ollut melko tasainen, mutta Ruotsin sähkön hinta on heilunut paljon enemmän kuin mihin on totuttu.

Helmikuussa sähkön hinta Ruotsissa on heilunut 1,4 ja 2,6 c/kWh välissä. Kallein hinta on lähes kaksinkertainen halvimpaan verrattuna – eikä kyse ole ollut erityisen poikkeuksellisista päivistä.

Regressiosuora paljastaa, että hinta on noussut keskitasolta 1,6 tasolle 2,2 c/kWh. Tämä on kolmanneksen kokoinen hinnanousu.

Jotain merkittävää on tapahtumassa Ruotsin sähkömarkkinoilla, mutta valitettavasti en ole vielä keksinyt mitä. Uuden sähkönsiirtoyhteyden aloittaminen Liettuaan ei riitä selitykseksi.

Ohessa vielä vertailun vuoksi Etelä-Ruotsin hinnat. Pohjois-Ruotsin hinnat ovat mukana ohuella viivalla eivätkä ne helmikuussa ole paljoa eronneet Etelä-Ruotsista. Kymmenennen päivän tienoilla oli vain etelässä näkyvä hintapiikki ja koko Ruotsin hintapiikit 15. – 19. päivä olivat etelässä hieman korkeammat kuin pohjoisessa. Mutta nämä ovat normaaleja ilmiöitä. Pohjois-Ruotsin heilunta ja hinnanousu eivät.

Paradoksaalisesti tämä saattaa alentaa Suomen sähkön hintaa.

Ruotsin sähkömarkkinoilla on menossa jotain melko perusteellista muutosta, joka tuntuu pohjoisen perukoita myöten.

Etelä-Ruotsin sähkön hinta helmikuussa 2016
Etelä-Ruotsin sähkön hinta helmikuussa 2016 (Pohjois-Ruotsi heikolla sinisellä)

 

Yksi ajatus artikkelista “Ruotsin sähkön hinta noussut koko helmikuun”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *