En kommentoi erityisemmin Europarlamentin hinkua vähentää päästöoikeuksia. Tulen aiheesta artikkeleita lukiessani lähinnä pahoinvoivaksi, joten olen jättänyt mahdollisuuksien mukaan ne väliin.
Toistaisin kuitenkin pari asiaa, jotka olivat mm. helmikuisessa artikkelissani ”Mikä ihmeen widfall?” Päästöoikeuksien kallistuminen pakottaa meidät tukemaan hiilivoimaloita.
Päästöoikeuksien kallistuminen tekee hiilivoimasta kalliimpaa.
Tämä kuulostaa helpolta ja ekologiselta, mutta ei ole sitä.
Mitä enemmän hiilivoimalla tuotettu sähkö maksaa, sitä enemmän vesi- ja ydinvoima saa windfall-voittoja. Koska näiden ei tarvitse maksaa päästöoikeuksistaan, ne saavat sähköstään enemmän rahaa – täysin ansiottomasti.
Koska windfall-tulot ovat täysin ansiottomia, valtiolla on suuri hinku päästä verottamaan ne pois. Kun windfall-tulot verotetaan pois, ei olekaan enää mitään erikoisrankaisua hiilivoimalle, joten olemme takaisin alkupisteessä, tosin byrokraatteja on työllistetty valtava määrä.
Oma lukunsa on sitten tuulivoima. Tuulivoima saa tuottamastaan sähköstä markkinahintaan verrattuna moninkertaisen takuuhinnan. Tuulivoimaa kannattaa siis myydä oli markkinahinta mikä tahansa. Siksi tuulivoimalat Suomessa myyvät sähkönsä pörssissä aina nollatarjouksella – he saavat rahansa vaikka hinta olisi nolla. Tanskassa ja Saksassa tuulivoimaa myydään negatiivisella hinnalla, ja markkinahintakin onkin silloin tällöin negatiivinen. Tuulivoimala tekee asiakkaan kanssa revenue sharen valtion tukiaisista.
Tuulivoimalat toimivat markkinoilla kuitenkin vain satunnaisesti – silloin, kun tuulee. Siksi tarvitaan riittävästi perusvoimaa ja säätövoimaa, että nuo markkinahäriköt saadaan kuriin. Ongelma kuitenkin on, että Suomessa on tuontisähköä, ja ennen kaikkea Saksasta muiden maiden läpi tulevaa tuontituuli- ja aurinkovoimaa on saatavissa todella halvalla silloin, kun hiilivoimaloillakin olisi paras hetki saada katetta huonojen hetkien varalle. Siksi tänäkin kesänä hiilivoimaloita on käynnissä niin vähän kuin mahdollista. Siksi sähkö on koko ajan kallista.
Hiilivoimalat eivät tietenkään tuota silloin, kun ne ovat kiinni. Siksi ne ovat hyvin pian hätää kärsimässä, eivätkä ne kannata ympärivuotisena investointina. Siksi niille vähitellen käy kuten maakaasuvoimaloille on jo käynytkin: ne pistetään kiinni.
Suomeen, jossa ei ole hiilivoimaloita, meillä ei ole varaa. Suomessa lämmitys ei ole ylellisyyttä. Yksi ihminen tarvitsee koti+työtilakseen noin 100 neliömetriä rakennettua tilaa, yhden neliön lämmittäminen vaatii noin 150 kWh vuodessa ja 5,4 miljoonaa ihmistä tarvitsevat siis pelkkään olemiseen ja rakennuskannan ylläpitoon vuodessa:
150 kWh * 100 * 5,4 miljoonaa = 81 TWh
Mikä on aika lähellä Suomen sähköntuotantoa vuodessa.
Meidän on siis pakko saada pidettyä hiilivoimalat päällä. Niillä menee huonosti – ja toisaalta ne ovat tajunneet, että niillä on vahva kiristysmahdollisuus.
Jos päästöoikeuksien hinnankorotus menee läpi – ja todennäköisesti vaikka eivät menisikään – tulemme aivan lähiaikoina näkemään hyvin perusteltuja vaatimuksia hiilivoimaloiden ja ehkä jopa atomivoimaloiden tukemisesta. Eikä meillä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin maksaa.
Toinen vaihtoehto voisi olla pistää rajat kiinni sähköltä, lopettaa sähköpörssipelleily, johon Suomi on selvästi liian pieni maa, ja siirtyä voimalaitoksissa suunnitelmatalouteen.
