Helsingin Sanomissa oli tänään hyvä uusiutuvaan sähköntuotantoon liittyvä pääkirjoitustoimittajan kolumni.
Sääli vain, että pääväite on Suomen kannalta väärä:
”Ratkaisu on uusi eurooppalainen työnjako, jossa hyödynnettäisiin Etelä-Euroopan aurinkoa sekä pohjoisen vesivarantoja ja muita olemassa olevia voimaloita. Aurinkoenergialla voitaisiin tyydyttää merkittävä osa energiantarpeesta nykyistä huomattavasti edullisemmin – ja täysin puhtaasti. Pohjois-Euroopan vesivarastot sekä kaasu-, bio- ja ydinvoimalat takaisivat perustuotannon ja tasapainottavan tuotannon.”
Haastateltu lähde on Ruotsin Fortumin johtaja.
Se fakta, mikä artikkelissa unohdetaan, on että Suomessa on vesivoimaa kymmenesosa Ruotsista ja kahdeskymmensosa Norjasta. Suomelle siis jäisi ydinvoimaloiden perusvoiman rooli — ja kulut.
Mikäli Ruotsi pääsisi tilanteeseen, että se voisi tuotta vesivoimaa vain öisin ja saisi myytyä sen päivähinnalla Saksaan, se olisi tietysti hirvittävän hyvä ruotsalaisille.
Suomalaiset sen sijaan vain maksaisivat korotettua maksua Ruotsista tuotavasta vesivoimasta (jopa kolmannes kulutuksesta).
”Miten tähän pystyy vastaamaan? Menemällä mukaan, sanoo Fortumin johtoryhmän ruotsalaisjäsen.”
Mikä oli todistettava. Suomen valtion rahoilla olisi kiva rakentaa paksuja yhteyksiä Ruotsista Saksaan, kun se nostaa mukavasti sähkön hintaa Suomessa. Aivan niin tyhmä ei Suomen valtionkaan kannattaisi olla.
Aivan oikea on kuitenkin artikkelissa tietääkseni ensimmäistä kertaa Suomen lehdistössä esiin nostettu tärkeä fakta:
”Toinen ongelma puun energiakäytössä on se, että perinteinen metsäteollisuus kauhistuu uuden kilpailijan vaikutusta puun kantohintoihin.”
Kuten tässä blogissa on muutamaan kertaan laskettu, metsäteollisuuden sisäänostohinnoilla kuitupuu kannattaa polttaa sähköksi ennemminkin kuin myydä sellutehtaalle. Poltto myös hajautuisi paljon järkevämpiin pieniin yksiköihin, jolloin kuljetuskustannukset putoaisivat. Jos öljyn hinta nousee yhtään, tilanne muuttuu räikeästi polttamisen hyväksi.
