Lokakuusta tulossa melko samanhintainen kuin syyskuusta, arkisin keskimäärin yli kaksinkertainen hinta Ruotsiin

Lokakuussa on ollut alussa edullinen kausi ja toisella viikolla erittäin kallis kausi. Suunta on kuitenkin taas alaspäin, joten lokakuun hintaso on sama kuin syyskuussa. Syyskuun keskihinta oli 3,175 c/kWh, mikä on kuluttajahintana 9,8 c/kWh.

Hintaero Ruotsiin on ollut järkyttävä. Keskimäärin lokakuussa sähkö on ollut 1,7-kertaisen hintaista Ruotsiin verrattuna. Arkipäivinä sähkö on ollut yli kaksi kertaa kalliimpaa kuin Ruotsissa (2,1). Suurin hintaero oli 7.10.2015, yli kolminkertainen hinta. Hinta on ollut yli kaksikertainen viitenä päivänä, yli joka neljäs päivä.

Kallein päivä Suomessa lokakuussa on ollut 8.10.2015, tukkuhinta 6,6 c/kWh, kuluttajahinta 14,2 c/kWh.

Nyt maanantaina 19.10.2015 on kuukauden pienin arkipäivän hintaero Ruotsiin, vain kolme prosenttia. Seuraavaksi pienimmät erot ovat olleet lähes kaksikymmentä prosenttia. Valitettavasti hintaero on pienentynyt lähinnä siksi, että Ruotsin sähkön hinta on jatkuvassa nousussa.

Öljyn hinta laskenee loppuvuoden

Suomessa uutisotsikoihin on päässyt lähinnä muutama lyhytaikainen öljyn hinnan nousupiikki, mutta todellisuudessa raakaöljyn hinnanlasku on jatkunut ja todennäköisesti tulee jatkumaan myös koko loppuvuoden.

USA sallii jatkossa öljyn viennin, mikä on johtanut siihen, että USA:n WTI-öljy ja Euroopan Brent-öljy tulevat olemaan melko saman hintaisia. Niissä on ollut jopa 10% ero viimeisen vuoden aikana, vaikka kyse on samanlaatuisesta öljystä. Tämä tarkoittaa Brent-öljyn hinnan putoavan vielä enemmän kuin raakaöljy keskimäärin.

Muita vaikuttavia tekijöitä on Iranin vähittäinen paluu öljynmyyjäksi ja Syyrian sodan mahdollinen leviäminen. Jos Venäjä onnistuu räjäyttämään Syyrian tilanteen koko Lähi-Itää koskevaksi, se itse hyötyy öljyn hinnan noustessa.

Raakaöljyn hinta on alle 50 dollaria tynnyriltä, missä on melkoinen pudotus toissakesäiseen 110 dollariin tynnyriltä. Suomessa se ei ole näin paljoa vaikuttanut mm. verotuksen ja kilpailun puutteen takia.

Oma lukunsa on bensiinin hinta Suomessa, joka ei todellakaan ole ripeästi seurannut raakaöljyn laskevaa maailmanmarkkinahintaa.

http://www.reuters.com/article/2015/10/16/us-global-oil-iduskcn0sa05g20151016

Lämmitysöljyn hinta halvin sitten helmikuun, 83 c/litra

Lämmitysöljyn hinta putosi tiistai-iltana kolmella sentillä litralta. Tämä on halvin hinta helmikuun alkupuoliskon jälkeen. Hinta ei kuitenkaan vielä vastaa läheskään raakaöljyn hinnanpudotusta.

Uusi vertailuhinta on 82,6 c/litra.

Raakaöljyn hinta laski juuri kirjoittaessani tätä ensimmäistä kertaa alle 49 dollarin tynnyriltä. 50 dollarin raja meni rikki muutama päivä sitten. Taso on nyt alempi kuin edes tammikuussa (matalimmillaan 13.1.2015, 49,17 dollaria). Euro on kuitenkin valitettavasti romahtanut tänä aikana, joten hinta euroissa on nyt korkeampi.

Jos raakaöljyn hinnanpudotus olisi siirtynyt lämmitysöljyn hintaan, hinta olisi 70 c/litra. Tämä ottaa huomioon Suomen verotuksen, valuuttakurssimuutokset ja öljyn välittäjien keskimääräisen kateprosentin.

Jos hintaa verrataan tammikuuhun,

29.1.2015: lämmitysöljy 77 c/litra, raakaöljy 43 euroa/tynnyri
6.8.2015: lämmitysöljy 83 c/litra, raakaöljy 45 euroa/tynnyri

Kuluttajalle lämmitysöljyllä lämmittäminen maksaa nyt 9,2 c/kWh (oletetaan kattilalle 90% hyötysuhde). Tämä vastaa suorana sähkölämmityksenä sähkön pörssihintaa 2,6 c/kWh. Jos sähkön hinta pörssissä on alle 2,6 c/kWh, suora sähkölämmitys on öljylämmitystä edullisempaa. Esimerkiksi 6.8.2015 sähkön pörssihinta on 2,5 c/kWh eli suora sähkölämmitys on keskimäärin öljylämmitystä halvempaa. 7.8.2015 hinta on 2,8 c/kWh, jolloin öljylämmitys onkin halvempaa.

Lopuksi toimittajien katteen kehittyminen: kuinka monta litraa raakaöljyä saa yhden Suomessa myytävän lämmitysöljylitran verottomalla hinnalla:

Brent-raakaöljyn hinta putosi alle 50 dollarin tynnyriltä

Raakaöljyn hinta putosi maanantaina 3.8.2015 alle viidenkymmenen dollarin tynnyriltä.

Sen jälkeen, kun USA hyökkäsi Libyaan 2011 öljytynnyri ei ole maksanut alle viittäkymmentä dollaria muuten kuin tämän vuoden tammikuun lopussa pari viikkoa.

Koska euro oli alkuvuonna viitisen prosenttia arvokkaampi, öljy oli euroissa halvempaa kuin tämänpäiväinen hinta koko tammikuun.

Heinäkuun alussa Brent-raakaöljyn hinta oli 62 dollaria tynnyriltä. Siitä hinta on pudonnut lähes 20%.

Hinta oli yli sata dollaria vielä viime vuoden syyskuun alussa.

Suomen lämmitysöljyn hinta on järkyttävän paljon raakaöljyn hintaa kalliimpaa. HOK/ABC-Lämmitysöljylitran verottomalla hinnalla saa nyt 1,75 litraa raakaöljyä, mikä on kaikkien aikojen suurin määrä.  Keskiarvo on vain 1,5 litraa ja halvimmillaan 1,2 litraa (19.6.2014).

2.7.2015 Raakaöljyn hinta laskussa

USA:n WTI-raakaöljyn hinta tuli eilen reippaassa tahdissa alas 4,4 prosenttia. Eurooppalaisen Brent-raakaöljyn hinta laski dollareissa 2,6%.

Lämmitysöljyn vertailuhinta on nyt ollut sama kaksi viikkoa, mutta vielä laskua ei ole odotettavissa. Euron kurssi on pudonnut Kreikan takia suunnilleen saman kuin mitä raakaöljy on dollareissa halventunut. Kahdessa viikossa Brent-raakaöljyn eurohinta on laskenut vain 0,4%.

WTI-öljyn hinnanlaskun takana ovat varastojen kasvu USA:ssa ja huoli Kiinan ja Euroopan taloustilanteesta.

Kannattaa pitää tilannetta silmällä. Raakaöljyn hinta voi pudota Euroopassakin USA:n perässä. USA:n ja Euroopan viiden dollarin hintaero ei ole pysyvä, koska kyseessä on samanlaatuinen öljy.