Aurinko + Tuuli = kaksi kolmasosaa maksimista

Maalaisjärkikin sen sanoo, että harvoin tuulee ja on aurinkoista yhtä aikaa. Siispä aurinkosähkön ja tuulisähkön yhteenlaskettu tuotanto onharvoin maksimissaan yhtä aikaa. Tai itse asiassa ei koskaan.
Saksan alkuvuoden sähköntuotantotilastosta [1] selviää mielenkiintoinen seikka, että tuulisähkön ja aurinkosähkön tuotanto ei ole ikinä ollut enempää kuin 2/3 yhteenlasketusta maksimituotannosta.
Kun Saksassa maksimi aurinkoenergiantuotanto on 20 GW ja tuulisähköntuotanto 25 GW eli yhteensä 45 GW, yhdessä ne eivät ole koskaan olleet enempää kuin 30 GW.
Kuvan mukaan on melko tavallista, että on aurinkoista mutta tuuletonta. Kuitenkaan kuvassa ei ole sellaista hajontaa, joka viittaisi siihen, että tuuli ja aurinkoenergiat kompensoisivat hyvin toisiaan. Suurin osa pisteistä on lähellä nollaa kummallakin akselilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *