Luulisi, että merkantilismi jäi 1800-luvulle, mutta paperiteollisuus on viime aikoina puhunut kovasti merkantilismin puolesta.
Merkantilismissa pyritään kaikin keinoin suojaamaan vientiä, jopa oman talouden kustannuksella. Wikipedian määritelmä:[1]
Merkantilismi eli merkantiilijärjestelmä oli itsevaltiuden ajan kauppa- ja teollisuuspolitiikkaa, jota toteutettiin 1500-luvulta 1800-luvulle. Tavoitteena oli ylijäämäinen kauppatase, eli viennin oli oltava tuontia suurempi. Tämä saavutettiin monopoleilla, tulleilla ja kauppakielloilla, jotka estävät merkantilismin mielestä haitallista kilpailua. Lisäksi pyrittiin voimakkaasti edistämäänteollisuutta, erityisesti tuonnin korvaamiseksi kotimaisella tuotannolla. Merkantilismin taustalla oli käsitys, jonka mukaan maailman varallisuus (ennen kaikkea jalometallivarat) on vakio, ja jokainen itseään kunnioittava valtio pyrkii haalimaan siitä itselleen mahdollisimman suuren osan.
Joskus merkantilistinen politiikka sai pikkumaisia piirteitä: saatettiin esimerkiksi kieltää kahvinjuonti tai määrätä kuinka leveät pitsit kauluksessa sai olla. Joissakin tapauksissa valtion virkamiehet puuttuivat jopa kankaan kuviointiin. Merkantilismi johtikin laajaan salakuljetukseen.
Suomen ongelma on nyt, että metsäteollisuus ei maksa puusta edes sen polttoarvoa. Valtion (ja metsäteollisuuden) mielestä tämä on hyvä, koska puusta saadaan tällä tavalla vientituloja. Poltettava puu korvataan tuontikivihiilellä, jonka toivotaan olevan edullisempaa kuin puusta loppujen lopuksi saatava vientiarvo. Tätä rakennelmaa joudutaan pönkittämään kaikenlaisilla pikkumaisilla kielloilla ja veroilla.
Puun pienpolttajalle kuutio puuta tuottaa 140 euron lämmityshyödyn (koivulla 175 euroa). Voimalaitos saa puusta irti 72 euroa, joista puolet sähköä ja puolet lämpöä. Koivuhalosta maksetaan 150 euroa (kiinto)kuutiolta, mikä kannattaa oikein hyvin sekä myyjälle että ostajalle.
Mitä sitten puusta tällä hetkellä maksetaan?
Tuore Maaseudun tulevaisuuden artikkeli kertoo energiapuun hinnat: voimalan pihalle toimitetusta energiapuusta maksetaan 21 euroa kuutiolta.[2] Jos puu haetaan metsästäsi, hinta on vain kolme euroa kuutiolta. Tämä hinta ei ole koko totuus, vaan energiapuun tuottamisesta saa erilaisia tukia monta euroa kuutiolta.
Kuitupuusta eli puusta, joka ei kelpaa sahoille maksetaan sellutehtaan/sahan pihalle toimitettuna 30 euroa kuutiolta. Sahoille menevästä tukkipuusta maksetaan 57 euroa kuutiolta, koivusta vain 47 euroa. [3]
Siis jos kuljetat kuution puuta voimalaitoksen pihalle, voimalaitos saa voittoa:
- Energiapuusta 72 – 21 = 51 euroa kuutiolta
- Kuitupuusta 72 – 30 = 42 euroa kuutiolta
- Tukkipuusta 72 – 57 = 15 euroa kuutiolta
Miksi ihmeessä kukaan myisi metsäänsä paperitehtaille tai edes sahoille? Miten ihmeessä metsäteollisuus kehtaa kauhistua bioenergian tuista? [4]
Vastaus on merkantilismi. Suomessa yhä ihannoidaan vientiä yli oman hyvinvoinnin. Tämä on johtanut siihen, että valtio tekee kaikkensa, ettei puuta joudu energiaksi. Siksi metsän myyjien on myytävä puunsa paperitehtaille alihintaan.
Kuluttajan energialaskelma
Kuutiossa sekapuuta on 2000 kilowattituntia (koivu 2500). Kuluttaja maksaa sähköstä energiaveroineen, siirtomaksuineen ja arvonlisäveroineen 10 senttiä kilowattitunnilta eli kuutiossa on suoralle sähkölämmitäjälle lämmityksessä sähkön korvaajaksi noin 140 euroa (koivu 175 euroa, leivinuunin hyötysuhde 70%).
Mitä korkeampi sähkövero on, sitä edullisempaa on hankkia energiaverotta puuta ja polttaa se itse. (vaikka maksaisi arvonlisäveronkin).
Valtio pyrkii estämään puun pienpolton hiukkaspäästöihin vedoten.
Voimalaitoksen energialaskelma
Vastaava laskelma voimalaitokselle on se, että kuutiosta puuta se saa parhaimmillaan 45% sähköä ja 45% lämpöä eli sekapuukuutiosta saa 1800 kilowattituntia. Näistä kummastakin pitäisi saada verotta 4 c/kWh (pörssisähkön tyypillinen hinta), jotta lopputuloksesta voidaan maksaa kulut ja verot ennen kuluttajahintaa 10 c/kWh. Sekapuukuution arvo on siis voimalaitokselle 72 euroa.
Valtio ei voi lisätä voimalaitoksen verorasitusta, koska voimalaitoksen on kilpailtava hinnallaan suoraan ruotsalaisten voimaloiden kanssa.
Lopuksi
Teollisuuden suosiminen voisi siinä mielessä olla perusteltua, ettei Suomen puuston kasvu voi tuottaa kaikkea Suomessa kulutettua energiaa. Suomen puuston kasvu on vain noin puolet Suomen energiankulutuksesta ja käytännön hyötysuhteella vain noin neljännes.
Että olisimme kestävässä tilanteessa, puista pitäisi tuottaa jotain sellaista vientiartikkelia, josta muut maat olisivat valmiita maksamaan kestävässä energiantuotannossa tehtyä energiaa nelinkertaisesti puun polttoarvoa vastaavasti.
Paperi ei ole sellainen tuote.
