Raakaöljyn hinta euroissa on nyt kaikkien aikojen korkeimmalla tasolla. Brent-öljyn dollarihinta on noin 125 usd/barrel. Litrahintana tämä on noin 0,60 e/l.
Yleensä raakaöljyn hinta – myös Euroopassa – ilmoitetaan dollareissa, joten talouslehdissä olevat historiakaaviot eivät kerro koko totuutta.
Raakaöljyn hinnassa on ollut esimerkiksi mielenkiintoinen vääristymä: mitä vahvempi euro on ollut, sitä vähemmän eurolla on saanut öljyä (ks. aikaisempi artikkeli).
Oheisessa kuvassa kuitenkin öljyn hinta euroissa vuodesta 2007 asti. Hinta oli lähes nykyisellä tasolla 2008, mutta sieltä tultiin nopeasti alas alle puoleen. Siitä hinta on vähitellen taas noussut nykyiselle tasolleen.
Valitettavasti ennustaminen on hankalaa. Joidenkin ennustajien mielestä odotettavissa on samanlainen pudotus kuin vuonna 2008.[1] Mikäli USA hyökkää Iraniin, hinta voi kuitenkin nousta jopa kaksinkertaiseksi tai hetkittäin korkeammallekin. Öljyn hinnan kaksinkertaistuminen pudottaisi USA:n ja Euroopan bruttokansantuotetta useita prosentteja ja se aloittaisi uuden taantuman.[2][3]