Sauna pelastaa sähköautot?

Sähköfirmat ainakin USA:ssa ovat pitkään olleet huolestuneita sähköautojen vaatiman sähkön vaikutuksista sähköverkolle. Esimerkiksi puhutaan paljon ”smart grid” -teknologista, joka mm. voi kertoa sähköautolle, milloin verkosta saa ladata sähköä. Todella älykäs järjestelmä voi tehdä tämän myös niin päin, että sähköauto myy sähköä akustaan verkkoon silloin, kun sähköä tarvitaan tavallista enemmän.

Suomessa sähkösaunojen takia taloissa on tukevat sähköliittymät. Toisin on monissa muissa maissa. Esimerkiksi kerran tutustuin uuteen isoon omakotitaloon Italiassa ja totesin, ettei siihen taloon olisi voinut rakentaa saunaa. Sähköliittymä oli 5kW tienoilla. Fortum sähkönsiirron liittymähinnastossa pienin vaihtoehto on 3x25A eli yli 17kW.

Kannattaa myös muistaa, että USA:ssa verkkojännite on vain 110V eli kaikkien latausjohtojen on oltava kaksi kertaa paksumpia kuin Suomessa(*).

Eli jälleen kerran monet sähköautoihin liittyvät keskustelunaiheet maailmalta ei välttämättä päde Suomessa. Maailmalla ollaan kauhuissaan, kun ensimmäiset massatuotantoon tulevat sähköautot (Nissan Leaf ja Cevrolet Volt) tulevat ja niiden latausteho on 3,3kW. Meillä se tarkoittaa yksiön sähkökiuasta. Tulevilla sähköautoilla lataustehon ennustetaan nousevan kuuteen kilowattiin eli omakotitalon normaaliin sähkökiukaaseen. Telsa Roadsterin 16,8kW:n lataustehon kanssa pienellä omakotitalolla olisi jo vaikeuksia.

Suomesta voisi siis tulla sähköautojen mekka paljon helpommin kuin monesta muusta maasta.

Mutta kannattaa kyllä muistaa tuo aiemmin mainittu auton lämmitysongelma ja se, että nykyisillä akuilla akku maksaa yhtä paljon kuin siihen koko elinaikanaan varastoitu sähkö.

*) Sähköjohdon kuparin neliömillimetrien määrän on oltava suoraan verrannollinen amppeereihin eli kääntäen verrannollinen voltteihin – mikä on suuri ongelma myös matalajännitteisissä aurinkopaneeleissa ja tuulivoimaloissa.

Lähteitä: http://www.pressherald.com/business/opportunity-has-power-industry-scrambling-_2010-11-22.html, http://hardware.slashdot.org/story/10/11/28/0248212/First-Electric-Cars-Have-Power-Industry-Worried, Fortum sähkönsiirto, http://en.wikipedia.org/wiki/Smart_grid